Ennussana Moabista. Näin käy: yöllä se murskataan, autio on Ar-Moab. Näin käy: yöllä se murskataan, autio on Kir-Moab.
2
Itkemään uhrikukkuloille nousevat Dibonin asukkaat. Nebonvuorella ja Medebassa Moab valittaa. Jokaisen pää on ajeltu paljaaksi, jokaisen parta leikattu pois.
3
Säkkivaatteeseen vyöttäytyneinä he kulkevat kujilla, katoilta kuuluu itkua, toreilla ihmiset vaikeroivat maahan vaipuneina.
4
Hädissään huutavat Hesbon ja Eleale, Jahasiin saakka kantautuu niiden ääni. Siksi Moabin sotajoukko hälisee peloissaan, Moabin rohkeus pettää.
5
Minun sydämeni huutaa Moabin hätää. Pakolaisia riittää Soariin ja Eglat-Selisiaan asti. He nousevat itkien Luhitin solaa, sydäntä särkevästi he valittavat ja vaikeroivat Horonaimin tiellä.
6
Ja Nimrimin kosteikko muuttuu autiomaaksi, ruoho kuivuu, kasvit katoavat, ei mikään vihannoi.
7
Pakenijat kantavat tavaransa, sen mitä heillä on jäljellä, Arabimin uoman yli.
8
Ja niin hätähuuto kiirii kautta Moabin maan, valitus kaikuu Eglaimiin, kaikuu Beer-Elimiin saakka.
9
Ja Dimonin purot puuntavat verestä punaisina. Mutta minä lähetän Dimonille jotakin vielä pahempaa: lähetän leijonat pelastuneiden kimppuun, niiden rippeiden kimppuun, jotka jäivät jäljelle Moabista.
