menu.png
Passwort vergessen ?

Kapitel Ansicht

 (Index)


•••► •••►
Vers Text
1 Herra sanoi Joosualle:
2 "Sano israelilaisille: Nimetkää joitakin kaupunkejanne turvakaupungeiksi, niin kuin jo Mooses minun käskystäni puhui teille.
3 Jokainen, joka ilman pahaa aikomusta on vahingossa surmannut toisen ihmisen, voi paeta johonkin niistä. Näissä kaupungeissa hän on turvassa verikostoon velvoitetulta vainajan sukulaiselta.
4 Sen, joka pakenee tällaiseen kaupunkiin, on pysähdyttävä kaupungin portille ja esitettävä ensin asiansa kaupungin vanhimmille. Vanhimpien on päästettävä hänet kaupunkiin ja osoitettava hänelle sieltä paikka, johon hän voi asettua asumaan.
5 Jos verikostaja ajaa häntä takaa, vanhimmat eivät saa luovuttaa häntä kostajan käsiin, koska teko oli tapahtunut ilman tappamisen tarkoitusta eikä surmaaja entuudestaan ollut surmatun vihamies.
6 Surmaajan on jäätävä kaupunkiin, ja hänen asiansa on julkisesti tutkittava. Vasta kun virassa oleva ylipappi kuolee, surmaaja saa palata kotiinsa siihen kaupunkiin, josta hän oli paennut."
7 Israelilaiset pyhittivät turvapaikoiksi Kedesin kaupungin Naftalin vuorilta Galileasta, Sikemin Efraimin vuoristosta ja Kirjat-Arban eli Hebronin Juudan vuoristosta.
8 Jordanin toiselta puolen, Jerikosta itään, he pyhittivät Ruubenin heimon alueelta Beserin kaupungin, joka sijaitsi ylängöllä autiomaan laidassa, Gadin heimon alueelta he pyhittivät Gileadissa sijaitsevan Ramotin ja Manassen heimon alueelta Basani
9 Nämä kaupungit nimettiin israelilaisten ja heidän keskuudessaan asuvien muukalaisten turvakaupungeiksi. Niihin saattoi paeta jokainen, joka oli vahingossa lyönyt toisen hengiltä ja verikoston pelosta halusi saada asiansa heti julkisesti tutkittav